Martini II – Martti

Latviassa syntynyt, mutta Pohjois-Suomen kautta Evistkogiin päätynyt ruuna. Ratsastettaessa Martti on osaava ja sillä voi harjoitella vaativan tason liikkeitä. Vaikka ruuna ei ole mikään isoliikkeinen liitokavio, niin koulutuomarit pitävät siitä kovasti. Martti tykkää myös hyppäämisestä, jolloin esteet pidetään kuitenkin aina matalalla tasolla. Martilla on usein pilkettä silmäkulmassa, mutta sen jekkuilut on yleensä aina ennalta arvattavissa. Ruuna pitää ratsastajansa hyvällä tavalla ns hereillä/ajan tasalla ja onkin mitä mainioin opetusmestari ja harrastuskumppani aikuisille ratsastajille.

Martti sukupostissa